maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ensimmäisen päivän työrupeamaa 20.5.2016

Kohteessa oli palomuurin maalaus. Se oli ennestään ensin slammattu karkeaksi ja maalattu vaalealla. 

Lisäksi oli kiviseinä joka oli samalla värillä maalattu vaaleaksi. Harkkoseinä oli kauttaaltaan repeillyt ja tiilien välit oli selkeästi näkyvillä. Tein kartoituksen millaisen käsittelyn seinät tarvitsee ja kirjoitin ostoslistaa rautakauppaan.
Muuriin ja kaikkiin muihinkin maalattaviin pintoihin ensimmäisenä pitää tehdä maalipesu. Lisäksi tarvitaan hiomapaperia muurille. Halkeilleelle seinälle piti tehdä korjauksia. Halkeamiin vahvikkeeksi saumanauhaa sekä tasoitetta.
Listasin ostoslistaan myös telat, pensselin, maalarinteipin, rajaajan, suojamuovin sekä aiemmin käytetyn maalin sävynumeron. Hain kaikki tarvittavat tarvikkeet työmaalle ja siitä sitten aloittelin teippaamalla suojamuovin lattiaan sekä tein muutkin tarvittavat teippaukset.




Aloitin maalipesulla. Pesin kaikki seinät joihin uusi maali tulee. 
Harkkoseinässä raavin ensin ratkenneet halkeamien reunat mattopuukolla enemmän auki ja laitoin sitten jokaiseen halkeamaan itse liimautuvaa lasikuitu saumanauhaa. Päälle tasoittelin lastalla PRESTO LH eli punakantista niinkuin koulussa opeteltiin muistikikkoja ;)
Sitten hioin karkealla hiomapaperilla rapatun piipun kertaalleen yli. Lopuksi vielä pyyhin kostealla rätillä pölyt pois. Maalasin muurin.
Ehdin päivän aikana vielä tasoitella toisen 
kerroksen prestoa nauhoituksiin.
Tästä on hyvä jatkaa huomenna hionta hommilla. Katsotaan sitten miten ja mitä tämä vielä tarvitsee maalin alle.



Ihana touhukas päivä! Kivaa ja mielenkiintoista.
Ja niin ihana vanha pariskunta kenen kotona tätä tein. Heistä oli juttukaveriksi ihan koko päiväksi ja aika kului erityisen joutuisasti. Myös hyvät kahvit sekä lounas oli tarjolla. Se oli äärimmäisen ihanaa, päästä työnlomassa kutsutusti katettuun pöytään :)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Huomenna se sitten alkaa..

Hieman jännittää. Huomenna askel uuteen. Jopa hieman tietämättömään. Siltä tällähetkellä tuntuu.
Intoa on, mutta pieni pelotus. Nyt pitäisi Ellin opit olla hanskassa ja niillä mennään! :)
Huomiselle kuulemma muurin maalauta. Sen enempää en sitten tiedäkään. Se selviää aamulla kun pääsemme pelipaikalle ja näen millaisesta projektista on kyse. Mielenkiintoista!
Saan varmasti Martilta hyvät ohjeet ja pääsen hyvin työntouhuun.

T:mi Puutyö Visakat Oy joka on perustettu 1993.
Yritys tarjoaa rakennusurakointia, uudisrakentamista
ja vanhojen rakennusten remontointia.